Ympäristö kannustaa opiskelemaan

makkonen

Mari Makkonen

Sähkötekniikan DI, valmistunut 2008

Tohtorikoulutettava, LUT Energia, sähkötekniikka

 

lisaa-tarinoita

 

rautiainen-thumb makela-thumb nikku-thumb
purhonen-thumb
makkonen-thumb jappinen-thumb
viholainen-thumb back-thumb hemminki-thumb

Teekkareiden lukiossamme pitämä info innosti hakemaan Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon. Eikä päätöstä ole tarvinnut katua. Lappeenranta on sopivan kokoinen kaupunki, ja ihmiset ovat mukavia. Yliopiston kampusalue on tiivis, joten kulkeminen on helppoa ja opiskelijabudjetille ystävällistä. Olen saanut täällä paljon samanhenkisiä ystäviä, ja uskonkin, että opiskeluaikaisilla suhteilla on tärkeä merkitys myöhemminkin. Opiskelukavereiden kanssa on mukava jakaa ilot ja surut. Voi purkaa paineita vaihtamalla kuulumisia ja tentteihinkin voi lukea yhdessä.

Olenkin kotiutunut tänne niin hyvin, että jatkan yliopiston sähkömarkkinalaboratoriossa väitöskirjatutkimusta. Opinnot kestävät arviolta nelisen vuotta. Tavoitteena on, että väitöskirjan käsikirjoitus on valmis vuonna 2011. Sen jälkeen urasuunnitelmissa ovat asiantuntijatehtävät esimerkiksi sähköenergiayhtiössä. Mielestäni tärkeitä asioita tulevassa työssä ovat haastava ja monipuolinen työnkuva sekä mahdollisuus soveltaa Lappeenrannassa hankittua ainutlaatuista koulutusta.

Marin energinen opiskeluvinkki:

”Kannattaa valita sellainen ala, josta saa monipuolisen koulutuksen. Sitten on hyvät valmiudet työelämässä vaikka minkälaisiin töihin.”

 
Tiedätkö jonkun, jolle tämä linkki olisi kultaakin kalliimpi?
Bookmark and Share
Lappeenranta University of Technology PL 20, 53851 LAPPEENRANTA Käyntiosoite: Skinnarilankatu 34, 53850 Lappeenranta Puhelin 05 621 11 Faksi 05 621 2350 info@lut.fi